Helatorstaina järjestettiin historian toinen Pihapelipäivä.
Pihapelit ovat tärkeä osa urheilukulttuuria ja tänä päivänä valitettavan usein
puistot ja kentät ovat tyhjänä pelailijoista. Suomessa ihmisiä houkutellaan
liikkumaan ja harrastamaan erittäin suorituskeskeisesti sekä terveydellisiin
syihin vedoten, tärkeitä tietysti nekin, mutta usein unohtuu ne liikkumisen
oikeasti hienoimmat puolet: hauskuus ja yhdessä tekeminen. Pihapelit ovat
sporttia aidoimmillaan, liikkuminen on vapaaehtoista ja pelien säännöt
muokataan yleensä kaikille sopiviksi. Samoihin peleihin mahtuvat eri-ikäiset ja
-kokoiset pelurit, edarin jätkät/mimmit ja vasta-alkajat, kaikki, joita yhdessäolo
sillä hetkellä kiinnostaa. Se on mielestäni urheilua ja vapaa-ajanviettoa
kauneimmillaan.
Kesä 1986. Esikoulun juuri päättänyt pojankoltiainen viettää
kesälomaa ja pelailee toista tai kolmatta kesää Reippaan nappulakoulussa
Lahdessa. Hän käy myös päivittäin pari tuntia opettelemassa tennistä
Kisapuistossa ja viettää loppupäivän pihalla kavereidensa kanssa pelaillen ja
leikkien. Sitten tapahtuu jotain ennen kokematonta. Jalkapallon MM-kisat,
Mexico86, naulitsee pikkupojan sohvalle useaksi tunniksi päivässä ihailemaan
maailman parhaiden pelaajien taituruutta, usein yhdessä isänsä kanssa.
Lähes 30 vuotta sitten nähtyjen kisojen tunnelma ja
jalkapallon ihanuus höystettynä Diego Maradonalla jättivät minuun pysyvän
jäljen ja ovat varmasti osaltaan vaikuttaneet urheilun täyteiseen elämääni sen
jälkeenkin, työelämässä ja vapaa-ajalla, iso syy miksi minusta tuli tällainen,
hyvässä ja pahassa. Viimeinen koukku kitalakeen jäi kisojen jälkeen tulleesta
koosteesta, jonka katsoin läpi kokonaisuudessaan kerran päivässä koko
loppuvuoden ajan, lisäksi kelasin VHS-kasetilta hienoimmat suoritukset ja
parhaat selostukset kymmeniä kertoja uudelleen. Osasin selostaa koko koostelähetyksen
sanatarkasti alusta loppuun, ja todennäköisesti muistaisin ison osan siitä
vieläkin. Mutta kisahulluus ei rajoittunut vain katsomiseen, pelien jälkeen
menimme kavereiden kanssa pihalle ja lähikentälle apinoimaan näkemäämme,
pitämään hauskaa toistemme ja pallon kanssa.
Josimar, Josimarin
veto, ja ylänurkkaan… Brasilia – Pohjois-Irlanti, maali joka inspiroi
tuhansiin toistoihin Jalkarannan nurmikentällä. Ainoa ero oli, että Josimar
teki maalinsa muistaakseni oikealla jalalla vasempaan ylänurkkaan, minä
vasenjalkaisena ammuin aina vasurilla oikeaan ylänurkkaan. Todellisuudessa ero
minun nuhapyssyjeni lähiökentällä ja kenties MM-historian hienoimman maalin
välillä on valtava, mutta turha sitä oli pienelle ja innokkaalle
futisfanaatikolle vanhempien kertoa.
Samoihin aikoihin tenniksen parissa kohistiin uudesta
nousevasta rokkitähdestä, joka oli eksynyt tenniskentälle ja pelasikin vielä
äärimmäisen hyvin. Nähtyäni Andre Agassin ensi kertaa tv:ssä, tuli hänestä
välittömästi minulle Diego Maradonan kaltainen sankari, väriläiskä ja persoona
joka löi yläkierteisiä peruslyöntejä kovempaa kuin kukaan koskaan aiemmin.
Suurin toiveeni oli saada joulu- tai syntymäpäivälahjaksi hänen käyttämänsä Niken
värikkäät pyöräilyhousujen ja farkkushortsien yhdistelmän, jota en tosin
koskaan saanut! Myös Agassin seuraaminen televisiosta aiheutti Mexico86:n
kaltaisia reaktioita, ihailua ja innostusta. Vietin entistä enemmän aikaa
tenniskentällä, kun halusin oppia pelaamaan kuten idolini.
Miten nämä lapsuusmuistot liittyvät Pihapelipäivään? Mitäpä
jos oppisimmekin näkemään tv:n ja videopelit liikkumista tukevana kumppanina
mieluummin kuin pahana, lapsia ja nuoria laiskistavana vihollisena. Usein
kuulee, kuinka videopelejä ja tv:tä syytetään ihmisten liikkumattomuudesta,
kuinka ne ovat korvanneet pihapelit lasten arjessa. Pitää paikkansa, että
ihmiset, kaiken ikäiset, käyttävät enemmän aikaa sähköisten viestimien parissa,
mutta syyt liikkumattomuuteen löytyvät muualta. Syyllisten etsiminen ja
löytäminen on helppoa, mutta ne ovat tekosyitä! Urheilulla ja liikunnalla on
peiliin katsomisen paikka, emme ole onnistuneet kertomaan ja tuotteistamaan
maailman hienointa tuotetta lapsille ja nuorille tarpeeksi kiinnostavaksi.
Kuten alussa kirjoitin, mielestäni tarinoistamme puuttuu urheilun hauskuus,
yhteisöllisyys ja TUNNE. Ihmiset haluavat tehdä asioita, joista he nauttivat ja
saavat tunteita, järkipuhe ja terveyssyyt eivät aina ole tehokkainta
mainontaa.
Haluan toivottaa kaikille, ikään ja sukupuoleen katsomatta,
hauskaa ja jalkapallon täyteistä kesää pihapeleissä ja tv:n ääressä! Isät ja
äidit, pyytäkää lapsenne sohvalle kanssanne katsomaan jalkapalloviihdettä
kisojen aikana ja menkää seuraavana päivänä lähipuistoon apinoimaan ja
fiilistelemään edellisen illan parhaita paloja, yhdessä! Tehdään kesän 2014
jokaisesta päivästä Pihapelipäivä!
Vili
