Jarkko Niemisen Final Night täytti maanantai-iltana Hartwall
Arenan viimeistä courtside jakkaraa myöten. Erittäin tunnelmallinen ja
viihteellinen tapahtuma oli yhden kaikkien aikojen urheilijamme joutsenlaulu
ammattilaiskentille ja samalla Jarkon ensimmäinen ja viimeinen todella
suuri tennistapahtuma Suomessa. Tämän tekstin tarkoitus ei ole käydä läpi
Jarkon ainutlaatuista uraa eikä edes Final Night tapahtumaa, vaan pohtia miten
voisimme Suomessa tehdä entistä enemmän isoja, entistä laajempaan kohderyhmään
kolahtavia (urheilu)tapahtumia.
Sen verran haluan palata vielä eiliseen, että tapahtumasta
voivat monet järjestäjät ottaa oppia. Arenalla oli sopivasti viihdettä,
huumoria, vilkkuvia valoja ja muita tähtiä, mutta kaikkien tehtävänä ja
tavoitteena oli nostaa illan päätähti entistä korkeammalle, ei varastaa showta ja
otsikoita sooloilulla tai pönkittää omaa egoaan! Toinen merkittävä piirre oli
katsojien ja Niemisen välinen kunnioitus. Jarkko halusi tehdä unohtumattomat
läksiäiset itsensä lisäksi faneilleen ja tukijoukoilleen, fanit halusivat vielä
kerran (tai useat varmaan ensimmäisen kerran) kiittää ja osoittaa arvostusta
Maskun suurelle miehelle! Lopputuloksena oli upea suomalainen urheiluilta
ainakin kaikille Hartwallilla olleille, todennäköisesti myös TV-katsojille.
Kiitos vielä kaikille tapahtuman tekijöille ja mahdollistajille, loitte upean tapahtuman!
On tietyllä tavalla sääli että Jarkko Nieminen pääsi
kokemaan loppuunmyydyn Hartwall Arenan ja maamme laulun (yksilöurheilijalle
varmasti upea ja harvinainen hetki) vasta ammattilaisuransa viimeisenä päivänä.
Eilisen kaltainen tapahtuma olisi varmasti ollut jättimenestys aiemminkin, tosin
jollain toisella nimellä. Eiliseen iltaan liittyen, toivoisin että suomalainen
urheiluelämä ottaisi entistä enemmän inspiraatiota ja mallia meidän
musabisneksestä. Viime vuosina lukematon määrä kotimaisia bändejä ja artisteja
on tehnyt omat ”Final Nightinsa” jäähallissa, Hartwall Arenalla, Cheek jopa kahdesti
Olympiastadionilla. Apulanta, Haloo Helsinki, Jari Sillanpää, Robin, Sunrise
Avenue, Kaija Koo… lista jatkuu loputtomiin ja lisää loppuunmyytyjä jäähalleja on
varmasti tulossa. Edelleen lähes kaikkien edellä mainittujen arki on
pienemmillä klubeilla ja suppeammalle kohderyhmälle, mutta isot illat
piristävät kummasti ja tuovat musiikin / brändin isompien massojen tietoisuuteen.
Onko suomalainen musiikki nyt parempaa kuin aiemmin vai
miksi samat artisti soittavat yhtäkkiä monta kertaa isommilla stageilla?
Urheilussa puhutaan usein pelin tasosta ja sen merkityksestä yleisömääriin, turhan usein. Uskallan väittää että useimmissa lajeissa pelin taso on täysin riittävällä
tasolla uskottavan tuotteen ja isojen yleisömäärien houkuttelemiseksi, mutta
tuotteen markkinointi ei.
On ollut ilahduttavaa seurata miten eri lajien maajoukkueet
ovat onnistuneet lisäämään suosiotaan ja saaneet isot massat liikkeelle niin
kotiotteluissaan kuin myös mm. jääkiekon, lentopallon ja koripallon
arvokisoissa. Myös perinteiset isot lajit, hiihto ja yleisurheilu vetävät
edelleen suuria yleisömääriä kansainvälisiin tapahtumiinsa, samoin ralli. Paikallisesti
on myös tullut hienoja onnistumisia, mm. Happee ja Kokkolan Tiikerit ovat
vieneet finaaleita jäähalleihin ja tehneet yleisöennätyksiä, erinomaista
reagointia menestykseen. Veikkausliigassa oli tällä kaudella Stadin Derbyt
jotka houkuttelivat katsomoon paljon uusia ihmisiä, ensikertalaisia, joten
hyviä esimerkkejä löytyy, mutta enemmänkin voisimme tehdä.
Kasvavana trendinä, meillä ja maailmalla, on että isot
tapahtumat ja elämykset kiinnostavat ja myyvät. Toivonkin että entistä useampi
laji ja seura tarttuu tilaisuuteen ja tekee oman suurtapahtumansa, toivottavasti tässä tapauksessa positiiviset
kokemukset rohkaisevat ja antavat uskoa entistä useammille. Hyvänä esimerkkinä voi käyttää
ranskalaista Stade Français rugbyseuraa, jonka yleisökeskiarvo pyöri 2000-luvun
puolivälissä muutaman tuhannen paikkeilla. Kerran kaudessa seura varasi
käyttöönsä Stade de France stadionin (kapasiteetti 80 000 paikkaa) ja vuosia
myi areenan täyteen. Oliko peli parempaa kuin kauden muissa peleissä, ei, mutta he
loivat tapahtuman, elämyksen ja panostivat sen markkinointiin, isosti! Kyseessä
ei ollut loppuottelu, joten ison tapahtuman tekeminen ei ollut kiinni
menestyksestä, kuten mainitsemissani kotimaisissa esimerkeissä on ollut. Hyvänä
kotimaisena esimerkkinä toimii Talviklassikot, järjestäjien ei tarvinnut
jännittää tuleeko ratkaisevaa seitsemättä loppuottelua että tapahtuma voidaan
viedä isommalle areenalle. Jarkon iso ilta osui uran viimeiseksi, voisiko seuraava supertähtemme (missä lajissa tahansa) tehdä sen jo uran aikana joka ruokkisi lisää kiinnostusta myös "oikeita" pelejä kohtaan?
Ottakaa seurat ja lajiliitot mallia musiikista,
talviklassikosta ja eilisestä Final Nightista, tunnistakaa oma kohderyhmänne ja
miettikää miten saatte sitä kasvatettua. Onnistunut tapahtuma lähtee lajin,
urheilijan tai seuran omista arvoista ja vahvuuksista joita voi kuorruttaa
teemaan liittyvillä mausteilla, ei päälle liimatulla bling blingillä. Jarkko Niemisen kaltaisia supertähtiä ei ole montaa, mutta uskon
että monilla paikallistoimijoilla on mahdollisuus nostaa omaa profiilia
liikuntasalien puolapuista isommille areenoille, pelin tasosta se ei ole kiinni
vaan markkinoinnista!
Mitä hyötyä isommista tapahtumista sitten seuralla voisi
olla? Isommat areenat mahdollistavat isomman taloudellisen tuoton, ne houkuttelevat
uusia ihmisiä lajin pariin, yhteistyökumppanit saavat uusia ja isompia
mahdollisuuksia hyödyntää yhteistyötä, elämyksiä urheilijoille ja katsojille…
Isoa ei kannata tehdä vain koska muutkin tekevät, mutta kannattaa miettiä
löytyykö omasta yhteisöstä mahdollisuuksia nostaa tekeminen seuraavalle
tasolle.
Vili
PS. Tennisihmisenä oli upea kokea eilinen Final Night. Omaan
silmään Hartwall Arena ei ole koskaan näyttänyt yhtä hyvältä kuin sinisävyisenä
tennisareenana jonka keskellä yksi kaikkien aikojen urheilijoistamme nautti
täyden salin ja muiden urheilulegendojen arvostusta. Kiitos Jarkko!





