Tunne, jonkin ärsykkeenä aiheuttama reaktio meissä
ihmisissä. Siitä huippu-urheilussa on meille katsojille kysymys, mitä voimakkaammin
urheilusuoritukset meihin vaikuttavat, sitä vahvempi asema urheilulla on
yhteiskunnassamme, nyt vaikuttaa aika hyvältä.
Sotshin Olympiatuli sammui eilen illalla suomalaisittain varsin
positiivisissa tunnelmissa. Mitalisaldo kisojen päätyttyä näyttää viittä
voitettua mitalia, yhtä kultaista, kolmea hopeaa ja yhtä pronssista. Oliko se
sitä mitä joukkue tavoitteli, en tiedä, enkä oikeastaan edes välitä! Urheilu on
paljon enemmän kuin lukema mitalisarakkeessa, sijoitus sarjataulukossa tai aika
maaliviivalla. Urheilu on tunteita, iloa, surua, euforiaa ja ahdistusta,
jokaiselle tilanteesta riippuen eri asioita ja siinä on urheilun vahvuus ja
ainutlaatuisuus! Sotshin kisat tarjosivat meille katsojille tunteita laidasta
laitaan ja ensimmäistä kertaa myös kisat välittänyt YLE Urheilu nosti tunteet
tulosten yläpuolelle, tai ainakin rinnalle, kiitos siitä! Kisat päättyivät,
mutta urheilu jatkuu. On ollut mukava seurata ulkojäillä, laduilla ja rinteillä
kuinka pienet ja vähän isommatkin tuukkaraskit, ennirukajärvet, aikkusaariset,
noorarädyt ja teemuselänteet liikkuivat uusien esikuviensa innoittamana, sen
takia koska he haluavat, vapaaehtoisesti. Nyt on suomalaisten seurojen ja
tapahtumien vuoro, on surullista jos urheilu saa näin suuria tunteita aikaan
ihmisissä vain suurten kansainvälisten kilpailujen aikana, paikallisesti
tapahtuu vähintään yhtä sykähdyttäviä hetkiä joka päivä. Kertokaa
tapahtumistanne, missä ja mitä tapahtuu, ja ennen kaikkia miksi meidän
kannattaa tulla paikalle. Ei se peli välttämättä moniakaan kiinnosta, mutta sen
aiheuttamat tunteet ja elämykset voivat kiinnostaakin!
Tulevaisuudessa tulen tässä blogissani pohtimaan, miten
urheilu voisi entistä paremmin hyödyntää sen tarjoamia tunteita ja elämyksiä.
Olemme osanneet kohtuullisesti tuotteistaa näkyvyyden ja menestyksen, mutta
mikäli haluamme esimerkiksi tuplata yritysten urheilusponsorointiin käytettävän
rahamäärän (n. 100 miljoonaa euroa vuodessa) tulee meidän pystyä tuotteistamaan
myös urheilun tarjoamat tunteet ja tarinat. Yritykset eivät sitä puolestamme
tee, vaan urheilun täytyy itse osata kertoa miksi meitä kannattaa käyttää
alustana yritysten, tuotteiden ja asiakkaiden välissä. Tunteiden tuominen
brändin ympärille ja elämysten tarjoaminen kansalaisille urheilutapahtumien
muodossa, kuulostaa Red Bullilta, kuulostaa tehokkaalta! Alla on muutama aiempi
blogikirjoitukseni Sport Business School Finlandin sivuilta, mutta siirrän nyt blogini
tänne, jotta työnantajani/kollegani eivät joudu vastuuseen sanomisistani ja
toisaalta mielelläni jätän siellä tilaa kumppaneidemme teksteille.
PS. Loppuun vielä käsi lippaan ja hattu päästä Jyväskylän suuntaan. Lauantaina
järjestetty Hyväntekeväisyysottelu PHC JKL vs. FP JKL tuotti paikalliselle
Lastu Ry:lle lähes 20000€, urheilumarkkinointia voi tehdä monella tavalla,
kannattaa ottaa ”ammattilaistenkin” oppia näistä ”amatööreistä”, upeeta duunia
jätkät ja isolla sydämellä!
Mielelläni jatkan keskustelua aiheesta, ottakaa rohkeasti
kantaa täällä tai @nurmivili twitterissä