Tänään on taas päivä kun lukuisat ihmiset pahoittavat
mielensä väärin tehtyjen valintojen takia Suomen Urheilugaalassa. Yhtä
varmaa on myös se, että äänestystapaa, erityisesti urheilutoimittajain liiton
valitsemassa Vuoden Urheilija -valinnassa kritisoidaan niin sosiaalisessa kuin
perinteisessäkin mediassa, aivan kuten jokaisena edeltävänäkin vuotena. Yksi
haluaisi yleisöäänestyksen, toinen antaisi vallan urheilijoille ja kolmas
jotain siltä väliltä, kaikki varmasti vähintään ihan yhtä toimivia ratkaisuita,
voittaja löytyisi niilläkin keinoilla. Mutta annetaan urheilutoimittajien pitää kiinni linnakkeesta, valintahan edustaa vain heidän mielipidettään (ja heistäkin vain niiden jotka ovat vaivautuneet äänestämään) Otetaan märinästä positiivinen
puoli, onhan se osoitus että urheilu ja urheilijat kiinnostavat, ne
aiheuttavat suomalaisissa suuria tunteita. (Jos 2,5 miljoonaa tv-katsojaa
junnulätkän finaalissa ei vielä riittänyt todisteeksi…)
Pitkämäki, Tonteri, Olli, Kotaja, Piispanen, Laukkanen, Ilonen… Varmaan joku
heistä, mutta itse en ole koko Urheilugaalan historian aikana ollut kovinkaan
kiinnostunut Vuoden Urheilijan valinnasta. Ensinnäkin eri lajien saavutuksia ja
sankaritekoja on lähes mahdoton verrata, toisaalta mielestäni kyseinen valinta
vie turhan paljon huomiota gaalan muilta, erittäin tärkeiltä tehtäviltä ja tavoitteilta.
Sain aikanaan (aika kulkee nopeasti, siitähän on jo 5 vuotta) edellisessä
työssäni Infront Finlandilla olla kolme vuotta tekemässä kyseistä urheilun
juhlapäivää ja gaalan merkitys sen tekijöille ja urheilukansalle tuli aivan
muista asioista kuin yhdestä kultaisesta kiekosta. En tietenkään halua ottaa
arvoa pois keneltäkään vuoden urheilijalta, saatikka tämän vuoden voittajalta,
onhan se yksi hienoimmista kunnianosoituksista jonka urheilija voi Suomessa
saada ja varmasti jokainen voittaja on sen ansainnut. Varsinkin
yksilöurheilijalle, se antaa lisäksi urheilijan brändille ja yhteistyökumppaneille yhden
arvonimen lisää käytettäväksi, Vuoden Urheilija. Sen sijaan haluaisin, että mahdollisimman
moni kokisi Urheilugaalan yhtenä tärkeänä suomalaisen urheilun ja liikunnan
näyteikkunana, juhlapäivänä, jolloin annetaan arvoa kaikille urheilun parissa
toimiville suomalaisille.
Itselleni hienoimmat ja tärkeimmät hetket gaalassa ovat aina
olleet pienten paikallisten toimijoiden nostamiset valtakunnalliseen
tietoisuuteen ja entisten mestareiden paluu valokeilaan. Palkituista välittyvä
riemu ja ylpeys tehdystä hyvästä työstä, joka usein myös tulee esiin
kiitospuheissa, toivottavasti tänäänkin. On myös tärkeää että esimerkiksi
kotimainen urheilumarkkinointi, -journalismi ja tapahtumat ovat saaneen
vuotuisen näyteikkunan miljoonayleisön silmissä. Jokainen ehdolle päässyt on jo
tehnyt omalla alallaan ja alueellaan merkityksellistä työtä, Uunon saaja
ainakin joidenkin mielestä vielä muitakin parempaa.
Suomalaisen urheilukulttuurin kannalta on myös erittäin
hienoa että valtakunnallisen gaalan lisäksi ympäri maata järjestetään lukuisia
alueellisia urheilugaaloja. Urheilun merkitystä voi nostaa monella tavalla,
päivittäinen työ on tietysti se kaikkein arvokkain tapa, mutta on myös hienoa
että urheiluväki on oppinut nostamaan omaa häntäänsä entistä paremmin ja että
se näyttäytyy myös viihteellisessä pukuloistossa ja kotimaisten huippuartistien
rinnalla perinteisemmän räkäposkella –lookin lisäksi. On tärkeätä näyttää eri
tavoin, että urheilu on paljon muutakin kuin arvokisamitaleja tai jatkoaikavoittoja
/-tappioita, se on päivittäistä työtä muiden hyväksi, omien unelmien
tavoittelua, yhteisöllisyyttä, yhteiskuntavastuuta, hauskuutta ja juhlaa!
Onnea jo tässä vaiheessa kaikille ehdokkaille, olette
tehneet ainutlaatuisen hyvää työtä omassa roolissanne, ehdokkuus on jo todella
kova saavutus! Hauskaa iltaa kaikille Areenalle ja kotisohvilta tv:n kautta gaalaa
seuraaville, Muistetaan tänään(kin) antaa arvoa kaikille liikunnan ja urheilun
parissa työskenteleville, suomalaisen urheilun tekijöille. Urheilun
markkinointia voi ja tulee tehdä monella eri tavalla, vielä on paljon työtä
gaalankin tekijöillä että se olisi vielä merkityksellisempi tekijä kotimaisen
urheilun kokoamisessa, mutta hienoa että urheilu tavoittaa taas uusia ihmisiä
eri keinoin.
P.S. Tässä linkki vielä eilisen sykähdyttävimpään
urheiluhetkeen, tätä suomalainen urheileva kansa on kauneimmillaan.
Toivottavasti pojalle löytyy pelikaveri! https://twitter.com/VirtanenTatu/status/686575276315250688
P.P.S Eikä tarkoitus ole pilata mielensäpahoittajien päivää,
te saatte illalla vääntää ja märistä ihan kuten aiempinakin vuosina, tottakai,
just do it! Antaahan se meille urheiluntekijöille taas bensaa koko vuodeksi
miettiä miten saisimme teidät myös entistä useammin katsomoihin tai
markkinointiyhteistyöhön paikallisen seuranne kanssa, ja tietysti pihapeleille
heti huomenna…
P.P.P.S. Ja vielä vieno (mutta ilmeisen turha) toive,
hehkutetaan omaa suosikkia hänen saavutuksiaan nostaen, ei kaverin meriittejä
vähätellen (psst, arvokisamitali missä tahansa lajissa on kova juttu)
Vili
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti